TEAM1 – 28.7.2010 Harri Dushanbessa ja motoristit kiertotiellä

Harri soitti aamulla ja kertoi tapahtumia.

Khorog on paikka jossa ei ole mitään, ei edes postikorttia jonka voisi lähettää kotiin.Turisteille ei ole matkamuistomyymälöitä eikä “ Pamir krääsää” ole olemassa.Aikaa tapettiin vain vetelehtimällä ja auringossa hikoillen.Terveydenhuolto on olematonta ja paikallinen sairaala on länsimaalaisen silmin niin alkeellinen että ei voi edes uskoa sen olevan sairaala.( Harrilla on kuvia paikasta, saamme niitä varmasti jossakin vaiheessa nähdä ).Auton ostoa harkittiin ja basaarialueita kierrettiin mutta kauppoja ei tullut.Autot oli kalliita ja edullisimmat oli siinä kunnossa että niillä ei olisi pitkälle päässyt.Auton ja kuskin etsiminen oli paras vaihtoehto. Lähtöpäivän aamuna saikin sitten jännittää kuljetuskaluston laatua.

Matkaan päästiin vihdoin Toyota Hiacella,josta oli poistettu kolme penkkiriviä tehden tilaa mopolle.

Illalla ryhmän saavuttua Kulaikumiin kaikki oletti että matka jatkuu seuraavana aamuna,mutta toisin kävi.Kuljetusauto starttasi matkaan uudestaan vain kahden tunnin lepohetken jälkeen, Saken, Esan ja Alin jäädessä nukkumaan.– Pitkiä unia ei otettu.Auto ajoi täysikuun paistaessa läpi koko yön ja oli määränpäässä aamulla kello 9.50.

17 TUNTIA ja lähes tauoitta, ja se tie …. pahinta mitä olen matkan aikana kokenut, mahtaa motoristit kypsyä ja kirota vielä päivän aikana monta kertaa ?? .Autossa ei tietenkään ollut ilmastointia.Vettä juotiin litra tolkulla sitä mukaan kun se hikenä virtasi ulos. Yöllä ajaminen oli lämpötilan vuoksi miellyttävämpi vaihtoehto, mutta rankka. Vuoristomaisemat näytti vain silhuettikuvansa täysikuunvalossa.

Matkaa oli noin 650 km ja ajonopeus keskimäärin 45km / tunti. Ikäni tulen muistamaan tämän taipaleen.Hinta tällä osuudella 350$.- ei ole halpaa lystiä tämäkään.

Dushanbe: Hotellihuoneisto on vuokrattu 120$ / vuorokausi , 3 huonetta. ( 40$ / nenä ). Kallis tämä on verrattuna Khorogin hintaan joka oli 4$. Pääkaupunki on aina kallis, mutta ei tänne ole aikomus jäädä asumaan. Selvitystyö on jo aloitettu mopon Suomeen saattamiseksi täältä Dushanbesta. Tullimääräykset edellyttää että ajoneuvo pitää viedä maasta pois samalla tavalla kuin se on sinne tuotu , siis ajamalla. Ajaminen ei Harrilta onnistu ja pyöräkin pitäisi ensin korjata ajokuntoon mahdolliselle kuskille. Tilanteen huomioonottaen pitäisi pyörän kuljetus hoitua muilla keinoin ja tähän odotetaan myös ohjeita Suomen ulkoministeriöstä sekä paikallisilta viranomaisilta.

Näin se homma etenee…. illalla lisää raporttia.

Kuvassa ajettu 17 tunnin reitti Khorog –Dushanbe ( alkupätkän jäljet on ehtinyt hävitä)

Sää: Dušanbe, Tadžikistan

33 °C

Tällä hetkellä: Puolipilvistä
Tuuli: Lounas nopeudella 2 m/s
Kosteus: 16 %

– Capon Lea-

 

 

Mainokset

Tietoja DUSTY WOBBLS ADVENTURES

We are knot of bikers and almost all of us have been biking more than thirty-five years so we are already old farts but Keith Richards is still playing. Most of us lives at lake area in Finland but our society is word wide so you can ram to some of us anywhere. We have done lot of all kind of motorbike trips and tours all over the planet. Now days we mostly do enduro and adventure tours and trips but some paved roads also once and awhile. So if you are roaming this side of the planet don’t hesitate to contact us. Hopefully we can help you out of tricky situation? http://www.dustywobbls.com
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s